Ryhmänäyttely Kohta, sarja °C
Tampereen pääkirjasto Metso, 3.-22.5.2022
Tuli on hyvä renki mutta huono isäntä. Sanan “tuli” voi myös korvata negatiivisella tunteella. Tunnesäätelyn renkinä negatiiviset tunteet toimivat henkisen kasvun työkaluina, auttavat meitä hahmottamaan asioita, sekä tuovat merkitystä mukaville tunteille. Kuitenkin isäntänä, eli ilman tunnesäätelytaitoja, esimerkiksi ärtymys muuttuu hallitsemattomaksi vihaksi ja huolestunut ajatus silkaksi ahdistukseksi. Teokseni syntyivät tämän oivalluksen sytyttämästä kipinästä.

Debyyttinäyttely Ajna Research
Pälkäneen Pääkirjasto Arkki, 1.-29.7.2022
Ajna on hindulaisuuden mukaan ihmisen kuudes päächakra, joka sijaitsee keskellä otsaa hieman silmien tason yläpuolella. Tämä kolmanneksikin silmäksi kutsuttu chakra on portti omaan alitajuntaan ja se toimii intuitiivisen ajattelun välineenä. Ajnan avulla ihminen pystyy kommunikoimaan ympäröivän maailman kanssa ja vastaanottamaan viestejä menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
Näyttelyn ulosanti on tutkimustulokseni siitä, miten Ajna toimii. Teokset ovat syntyneet vuosien saatossa, 2013 alkaen.
Kuvia näyttelystä:




Tampere Photo Festival 2022, sarja True Colors
Lielahden kartano, Tampere, 30.8.-24.9.2022
Sarjani True Colors valittiin osaksi Tampere Photo Festivalin näyttelykokonaisuutta ja se oli esillä Lielahden kartanolla yhdessä muiden näytteilleasettajien töiden kanssa.
True Colors käsittelee lähikuvin luonnonvaraisten lintujen sielun värejä (engl. ’true colors’) sulkapeitteen värien sijaan. Kuvia sarjaan olen ottanut niin Suomessa kuin Uudessa-Seelannissakin ja kahdeksan kuvan kokonaisuus on ollut työstössä viiden vuoden ajan. Tavoitteena on, että väreiltään vahvat teokset luovat ainutlaatuisen yhteyden kuvan ja katsojan välille.


Ajna Research
Cafe & Bakery Mimosa, Tampere, 8.12.2022-31.1.2023


Tulevat näyttelyt / Upcoming exhibitions:
N/A